Neljäs yhteinen nuortenromaanimme Peilikuvarakkaus ilmestyi helmikuussa 2005.

MERI Liikuin kaupungilla kuin olisin menettänyt osan kyvystäni nähdä ja kuulla. Autojen meteli ja katua pitkin kulkeva ihmisten jatkuva virta vaivutti minut eräänlaiseen valveuneen: en kuullut puoliakaan siitä mitä Seija minulle sanoi. Haparoin eteenpäin hidastetussa maailmassa, tuntui että kaikkien katseet kääntyivät minuun ja tarrautuivat liki.
- Sinä tuijotat ihmisiä niin kuin olisit ensimmäistä kertaa ulkomailla, Seija nauroi ja nykäisi minua hihasta, kun meinasin kääntyä ihan eri suuntaan kuin hän.
Niin minä tavallaan olinkin, kaupungin syke jännitti ja viehätti. Rouvien muodinmukaiset vaatteet, amerikanraudat ja baarien jukebokseista kantautuva Elviksen musiikki saivat pökerryksiin. Liikenteen hälinä soi pääkopassa. Toistensa ohi pujottelevat ihmiset kävelivät määrätietoisesti eteenpäin, joillakin oli paketteja tai muita kantamuksia kainalossa. Minä olin kadun varrella kuin lehti, joka oli ajautunut puron poukamaan ja seurasi kateellisena, kuinka muut lehdet pääsivät virran vietävinä eteenpäin. Kotka oli niin iso kaupunki, että täällä kulki useita paikallisbusseja eri kaupunginosien välillä. Toisin oli maalla, jossa yhteydet kaupunkiin olivat monen mutkaisen sivutien takana ja menivät harvakseltaan. Isän kanssa olin bussilla käynyt kerran tai kahdesti vuodessa Mikkelissä, ostamassa kenkiä ja päällysvaatteita, ja siinäkin oli ollut seikkailua riittämiin. Minulla oli huono suuntavaisto ja menin helposti kaduissa sekaisin.

EMILIA CD-soittimesta tuli just jokin Suvin lemppari, kuulemma CMX:n Melankolia. Suvi sulki silmänsä ja alkoi huojua musan mukana. Musta se näytti yllättäen tuskaiselta, kuin jokin maski olisi kadonnut sen kasvoilta.
- Mä käyn kesäisin festareilla, Suvi mumisi. - Näin talvisin ei tuu reissattua, kun ei oo rahaa.
- Mä en erityisemmin kuuntele mitään tiettyä.
- Musiikki on mulle tärkeetä, Suvi sanoi. - Joidenkin biisien sanat, ne vain kolahtaa, ihan kuin ne ois kirjoitettu mun elämästäni. Romantiikkaa. Menetettyä rakkautta, elämisen tuskaa. Kai mä oon vähän romantikko.
- Kynttilänvaloa, mä heitin.
- Ja pitkiä suudelmia tummatukkaisen miehen kanssa.
- Hassua, mä en oo paljon ajatellut tuollaisia.
- Onnellinen, Suvi sanoi ja istui lattialle mun viereen. - Joskus tuntuu, että eläminen on niin vitun raskasta. Kaikki kauneus katoaa, kuihtuu. Ihmiset vain kulkevat eteenpäin putkessa, jonka ovat itse itselleen luoneet. Kukaan ei pysähdy ja mieti, mitä on tekemässä. Tekosyitä on niin helppoa keksiä, kieltää se mitä on tehnyt ja mihin on menossa. Lykätään vain tärkeitä päätöksiä.
- Mulle taas asiat ovat haasteita.
- Olisi ollu nastaa syntyä jollekin toiselle vuosikymmenelle. Tai vuosisadalle.
- Tuskin sentään, mä vastasin. - Keskiajalla me seisottais nyrkin ja hellan välissä keittiössä valtavan kakaralauman ympäröimänä.
- Musta tulis hyvä äiti, Suvi jatkoi pokkana. - Mä pyöräyttäisin kaksitoista lasta, jotka sitten huolehtis musta kun mies on jo jättänyt mut ja työ on tehny selän raihnaiseksi. Ja kaihikin on jo silmissä niin ettei näe enää lukea mitään.
- Apua, sanoin mä mitä tahansa, niin sä keksit aina jonkun uuden synkistelytavan.
- Ihan totta, musta tulis…
- Mua alkoi kikatuttaa ja kohta Suvikin hytkyi mukana. Se pyllähti selälleen tyynyjen keskelle ja sätkytteli jalkojaan.

Tarina

Kirja kertoo kahdesta eri aikakaudesta, siitä kuinka ajasta riippumatta ihastumisen tunteet ja aikuiseksi kasvaminen ovat samanlaisia asioita. Peilikuvarakkaus on myös tarina tyttöjen ystävyydestä ja siitä, mitä kaikkea ystävyys on valmis kestämään.

Vuotta 2005 elävä Emilia on peruskoulun yhdeksännelle luokalle menevä tyttö, joka muuttaa Mikkelistä Kotkaan ja tutustuu siellä Suviin. Emilian perhe muuttaa asumaan vanhaan apteekkiin. Remontin yhteydessä selviää, että talossa on joskus ollut tulipalo, ja myöhemmin Emilia löytää neljäkymmentä vuotta vanhoja valokuvien negatiiveja. Meri vuorostaan elää vuotta 1965 ja hän muuttaa maalta Kotkaan työskentelemään apteekissa. Meri tutustuu apteekissa toiseen tyttöön, Seijaan.

Tarinat etenevät toisistaan riippumatta, mutta ne rinnastuvat toisiinsa. Moni asia on yllättävän samanlainen niin menneisyydessä kuin nykyhetkessäkin.

Ajatuksia

Kävimme Kotkassa tutustumassa tapahtumapaikkoihin hyvissä ajoin ennen kirjan kirjoittamista. Kotka valikoitui kirjan tapahtumapaikaksi, koska Savossa Kotkaa kutsutaan savolaisten paratiisiksi tai savolaisten Amerikaksi. Se sopi paikaksi, mihin tytöt muuttavat asumaan.

Meille oli alun perin selvää, että haluamme kirjoittaa tarinan kahdesta näkökulmasta. Vaikka rakenne olisikin tarjonnut tilaisuuden siihen, että molemmat olisivat kirjoittaneet vain omaa näkökulmaa, päädyimme kirjoittamaan kaiken yhdessä. Meri ja Emilia ovat siis muodostuneet molempien kynien kautta.